Tiedättekö sen tunteen kun ajaudut eteenpäin kun takaa tyypit tuuppii. Sun pitäisi kääntyä tuosta mutta paine on liikaa ja ajaudut väärään suuntaan.
No mulle kävi kuulkaa just niin. Velipoika työnsi takaa ja yritti kai etuilla, se ei tajunnu ettei siinä mahdu ohittamaan. Koetin sille huutaa "älä tyrki, Jyrki!!" mutta sit tajusin ettei tuolla voi huutaa kun ei oo vielä keuhkoissa ilmaa ja vettä joka puolella.
No, sit olin jumissa risteyksessä poikittain, tuolla kohdussa kuulkaa ei voi peruuttaa, se on aidosti yksisuuntainen tie. Mammaa sattui. Onneksi mamman emäntä ymmärsi aika pian mistä homma kiikastaa ja sit ihan yhtäkkiä löytyikin toinen reitti ulos! Siis tyypit, ihan hullua! Mulle oli kerrottu että on vaan yks ovi ulos ja kun se aukee, sit lähdetään eikä jäädä nukkumaan. Mut löytyikin toinen reitti! Ihan parasta! Ja tiiättekö, mä pääsin silti ekana vaikka Jyrki yritti etuilla! Ähäkutti.
No mä, Jyrki ja meidän sisko päästiin pälkähästä ja ollaan nyt mamman kanssa kotona ja meillä on kaikki hyvin. Jyrki oli syntyessään mua vähän isompi mutta mun täytyy syödä ja kasvaa, jotta mä olen yhtä iso kuin se ja pärjään sille painissa, jos se kerran on tommonen tyrkkijä. Eka yön jälkeen mä olenkin jo kuulemma saanut sen painossa melkein kiinni. Ja mamma on tosi ihana ja tosi lämmin ❤️. Se tekee meille tosi hyvää ruokaa ja sitä saa aina kun haluaa. Mutta nyt mua jo väsyttää, palataan taas! Tää kasvaminen on niiin raskasta 😅
Terkuin Esko Esikoinen
