top of page

Kanin sterilisaatioleikkaus

Naaraskanin leikkaamisesta eli sterilisaatiosta kysytään meiltä usein. Kun tyttökani leikataan, siltä poistetaan sekä munasarjat että kohtu. Toimenpiteellä saadaan estettyä vahinkopoikaset, mutta etuja on muitakin: leikatulle naaraskanille ei tule valeraskausoireita, kohtukasvaimia eikä kohtutulehdusta. Erityisesti kohdun kasvaimet ovat vanhemmalla naaraskanilla valitettavan yleinen sairaus. Usein sterilisaatiosta haetaan apua myös käytösongelmiin: aggressiivisuuteen ja merkkailuun. Leikkauksen pitäisi rauhoittaa kania, mutta koska käytösongelmat ovat usein melko monimutkaisia, ei täysin varmasti voida sanoa, että epätoivottu käytös loppuu leikkauksen jälkeen.

Kani voidaan leikata, kun se on saavuttanut sukukypsyyden ja painoa on riittävästi. Pienillä roduilla aikuispaino voi jäädä reiluun kiloon, joten näitä pikkukavereita leikataan kun noin kilon paino on saavutettu. Kaneja ei ennen leikkausta tarvitse paastottaa, vaan ne saavat mutustaa omaa ruokaansa rauhoittumiseen saakka. Kanin pieni koko ja nopea aineenvaihdunta tekevät nukutuksesta hieman haastavamman kuin esimerkiksi kissan kohdalla.


Esirauhoitteen annon jälkeen leikattavat kanit pyritään laittamaan "tippaan" (eli suoniyhteys ja suonensisäinen nesteytys kuten koirilla ja kissoillakin), nukutus hoituu nukutuskaasulla kanien omia kurkunpäänaamareita käyttäen. Välillä käytämme myös suonensisäistä nukutusta, joskus jopa molempia. Lisähappea annetaan aina.

Ennen leikkausta ja sen jälkeen kani saa kipulääkkeitä, lisäksi huolehditaan suoliston liikkeellelähdöstä leikkauksen jälkeisellä lääkityksellä. Potilaalle annetaan heräte ja sen herääminen valvotaan klinikalla. Kotona onkin sitten tärkeää pitää kanitoipilas lämpimänä ja seurata, että ruoka alkaa maistua mahdollisimman pian. Toivomme aina yhteydenottoa klinikalle, mikäli leikattu kani ei syö, on kipeän oloinen tai haava ei näytä siistiltä. Onneksi ongelmia on ollut hyvin harvoin.

Tervetuloa!




Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page